Myö ollaan kaksi sosionomiopiskelijaa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta. Lähdetään tammikuussa suorittamaan kolmen kuukauden harjoittelua tansanialaiseen päiväkotiin. Ja lähtöön ei ole enää kuin naurettavat 14 päivää!! Enää 14 päivää siihen, kun lentokone nousee Suomen maaperältä ja suuntaa nokkansa kohti Tansaniaa. Ihan huisia!
Idea lähteä Tansaniaan syntyi Tanzania volunteersin pitämän infon kautta. Tanzania volunteers piti meille infon syksyllä 2016 ja sen jälkeen Tansania onkin kummitellut mielessä. Keväällä 2017 pistettiin sitten rattaita pyörimään, kun ilmoitimme harjoittelustamme vastaavalle opettajalle et "myö lähetää muute Tansaniaan!".
Tämän suuren ilmoituksen jälkeen ei olla kaduttu päätöstä lähteä harkkaan ulkomaille kuin ehkä aina rokotteella käydessä... Niin ja ehkä silloin, kun ostettiin ekat lentoliput, mutta se on oma tarinansa se!
Tämän vuoden aikana ollaan oltu yhteyksissä Tanzania volunteersiin ahkerasti (ehkä jopa liiankin) ja heidän kanssaan asiat ovat sujuneet mutkitta! Voi lähteä todella luottavaisin mielin matkaan tietäen, että siellä päässä ollaan varsin tietoisia meidän tulosta. Varmuutta lähtöön tuo myös se, että juuri edellä mainittu harkasta vastaava opettajakin sanoi lähettävänsä meidät levollisin mielin Tansaniaan tietäen, että siellä päässä homma toimii ja että meillä on edessä unohtumaton kokemus.
Tässä tällainen lyhyt tausta sepostus. Koska meitä lähtee kaksi seikkailijaa matkalle, ajateltiin kumpikin esitellä hieman keitä myö nyt oikeen ollaan... (jatkuu)
Kaksi sosionomiopiskelijaa lähtee ikimuistoiselle seikkailulle Tansaniaan kolmen kuukauden ajaksi. Tule meidän mukaan seikkailulle!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
"Voin jo haistaa makkaramakaroonimössösössön ja maistaa juuston maun suussani!"
Nyt on ollu mei viimenen viikko Moshissa eikä tää kyllä ihan ollu sellanen viikko mitä myö oltiin kuviteltu. Tansania pääs yllättämään ja me...
-
"Oikeest hito kiva jos oot joulun kipee...Mut toisaalt mielummin nyt ku sit siel Tansanias!" Näin kuului legendaarinen viesti Pa...
-
Tänään oli meiän ensimmäinen päivä meiän harjoittelupaikassa, joka on siis Ludao Daycare Center. Se on perustettu vuonna 1998 ja aluksi sie...
Vähän ihanaa 😀
VastaaPoistaOdotan nii jatkoa tähän!!
Jatkoa on tulossa säännöllisen epäsäännölliseen tahtiin :)
Poista