Nyt on ollu mei viimenen viikko Moshissa eikä tää kyllä ihan ollu sellanen viikko mitä myö oltiin kuviteltu. Tansania pääs yllättämään ja meillä ei maanantaina ollukaan töitä. 😄 Ludaossa on kuulemma kahden viikon pääsiäisloma, mutta päiväkodille saattaa ehkä pölähtää joku lapsi paikalle. Hengattiin maanantaina tovi töissä, kunnes laitettiin Cleverille viestiä et tuu hakemaa meijät pois, ei täällä oo lapsia.
 |
| Viimesen Ludaopäivän jälkeen korvissa ei soinu lasten äänet |
Tiistaina ja keskiviikkona mentiin sitte Mahabusuun eli lapsivankilalle kahden muun sossuopiskelijan kanssa. Torstai hengailtiin täs talolla ja perjantaina olikin sit kaikilla vapaapäivä, koska oli pitkäperjantai. Tänää meil on ohjelmassa pakkailua. Sitä saahaaki tehä iha rauhassa, ku muut talon asukit lähti käymään Arushassa. Niin ja huomenna myö sit lähetäänki jo takas kohti Suomee!! 😱
 |
| Mahabusu |
Kolme kuukautta on kulunu toisinaan hujauksessa ja toisinaan tuntuu et aika menee yhtä nopeesti ku etana hunajassa. Kotiin lähdetään ristiriitaisissa fiiliksissä. Toisaalta tänne vois vielä jäädä, mutta toisaalta kyllä sitä kaipaa jo omaa kotia. Täältä jää varmasti kaipaamaan paikallisten letkeää ja huoletonta, hakuna matata, elämäntyyliä. Myös paikallisten iloisuus, nauravaisuus, tai oikeastaan yleistä elämäniloa, jää varmasti kaipaamaan. Jos siitä saisi itselleen elämänreppuun edes hieman kerättyä pieniä ilonjyväsiä.
Reissuna tää on ollu opettavainen. Täällä on konkreettisesti päässyt huomaamaan, kuinka vähällä pärjää ja kuinka esimerkiksi sitä kuumaa vettä ei tarvitse suihkussa. Konkreettisimmillaan elämäniloa pääsi näkemään katulapsikeskuksella, jossa myö käytiin vierailemassa muutama viikko sitten. Lasten hymy oli niin aitoa, kun heille jaettiin herkkuja sekä ilmapalloja ja soitettiin musiikkia. Parhaiten mieleen jäi, kun eräs 4-5-vuotias poika halusi kuulla Makulusa nimisen kappaleen (kannattaa muuten kuunnella, on aikas menevä kipale). Soitettiin hänelle sitten se kappale puhelimesta kolme kertaa ja tuntui ku joka soittokerta ois ollu ensimmäinen, koska hänet valtas suuri hymy ja kehonkielestä pysty hyvin lukemaan, että hää tuli iloiselle tuulelle.
Lisäks tääl on kyl oppinu elämään kommuunissa monen monen muun kanssa. Oma rauha oli välillä kiven alla etenkin sillo ku talolla oli yli 20 ihmistä asumassa. Voikin olla Suomeen palatessa hieman outoa, ku molemmat mennään kotiin ja siel ei olekaan ketään muuta. Tää reissu on kyllä laittanu miettimään omaa elämää ja omaa toimintaansa. Miten sitä ite valittaaki välillä niin niin pienestä ja mitättömästä? Täytyy olla onnellinen et on saanu kasvaa Suomessa. Vaikka meillä on Suomessa kaikki hyvin, on turvallista, terveydenhuolto on loistava ym. tuntuu välillä, että meillä mennään hieman jo yli tietyissä asioissa.
Ja ei saa ymmärtää väärin, vaikka nyt kirjotetaan siitä kui jää kaipaamaan Tansaniaa, niin kyllä myö kaivataan Suomeakin jo hiukan. Ehkä eniten perhettä ja omaa sänkyä. Justinalla alkaa myös juustonälkä kasvamaan, koska ei oo voinu syyä kolmeen kuukauteen juustoa niistä tulevien mahakipujen takia. Ja Paulalla vaan kasvaa makkarahimo päivä päivältä enemmän.
 |
| Sade pääs yllättämään meijät kauppareissulla. |
Vaikka juustonälkä ja makkarahimo vähän kutkutteleekin, on meil viel yks kokonainen päivä täällä. Ja vaikka se meneekin suurimmaks osaks pakatessa, toivotaan et kerettäs käymään viel viimosen kerran kaupungilla tuhlaas loppu rahat. Kuten jo mainittiin ni huomenna myö lähetään pois täältä ja seuraava blogiteksti tuleekin varmasti Suomesta.
<3:lla
Paula ja Justina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti